24.4.2015
Terassin laatoitus etenee
Kevään viivästymisen myötä on viivästynyt myös into jatkaa terassin laatoittelua. Mutta pian alkaa tapahtua! Laattakooksi tulee 30x30, eli kuvan laatat edustavat esimerkillään kaikki väärän kokoisia laattoja. Laataksi emme valinneetkaan mitään niistä ensimmäisen kierroksen vaihtoehdoista, jotka tässä ylläolevassa kuvassa ovat nuo kymppikoon pikkulaatat. Terassi tehdään abl:n Rock-laatasta, samasta, mitä meillä on sisällä keittiössä ja alakerrassa. Väri on black.
Olen ratkaisuun nyt kyllä tosi tyytyväinen, se palvelee yhtenäisyyttä terassin ja siihen suoraan yhteydessä olevan suuren keittiö-ruokailu-olohuoneen välillä. Pidän rock-laatan ulkonäöstä kovasti. Se on nimensä mukaisesti kuin kallio. Ja kallion tapaan auringon valossa se myös kiiltelee hieman metallisesti pinnaltaan, ei kuitenkaan liikaa. Pinta on hieman karhea, ei liukas.
Vaikka kuva on väreiltään vähän kehno, niin siitä voi päätellä että monesti eri värien erot ovat hiuksenhienoja. Valinta on todella vaikeaa. Kannatan mahdollisimman vähillä erilaisilla materiaaleilla ja väreillä menemistä perusrakenteissa. Säilyy selkeys ja tyyli.
Terassi on siis alakerran makuuhuoneen päällä. Lattiassa on lattiakaivo ja kaadot sitä kohti. Betonin päälle tulee kosteuseristys, samanlainen kuten kylpyhuoneissakin. Kolme vuotta olemme asuneet taloa ilman terassin lattiapintaa, ja ulkoa ei ole koskaan tullut vettä muutamaa roiskahdusta enempää terassin lattialle. Terassilasit suojaavat siis erittäin hyvin! Mutta kosteuseristys antaa rennommin esim. roiskia terassin lattiaa pestessä, ja taitavat rakennusmääräyksetkin vaatia joko kosteuseristystä tai bitumia laattojen alle.
Varsin mukavaa on kyllä saada terassi viimein käyttöön! Näinkin pitkään keskeneräisenä ollut olennainen tila on iso puute. On tosi mukavaa saada siirtää kevät, kesä- ja syysajan oleskelua terassille.
Kalusteiden hankinta onkin sitten ihan oma projektinsa. Haluaisimme terassille oleskeluryhmä-tyylisiä kalusteita. Mutta kaikki nyt niin muodissa olevat polyrottinki-hirvitys-sohvat sattuvat sieluun erittäin pahasti. Siihen, että kalustus on täydellinen, menee ehkä jonkin aikaa. Otetaan tavoitteeksi, että kun kesällä 2016 perheessämme juhlitaan ensimmäisiä rippijuhlia (kääk, olen vanha), niin silloin voisi olla terassillakin melko valmista!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti