Meillä virisi Koti rakennetaan tunteella -blogin Essin kanssa pieni keskustelu niiden isompien toiveiden julkaisemisesta, vilkaisepa TÄÄLLÄ. Samalla voit katsoa Essin kivan joulupukin kirjeen, missä on tosi kivoja mukeja ja tyynyjä yms.
Sitten voi siirtyä seuraavaan postaukseen, jossa Essi on usutettu suorempaan puheeseen. TÄÄLLÄ kysellään vähän varakkaamman joulupukin perään. Huumorin pilke silmäkulmassa tietenkin! No lupaus on lupaus, julkaisen myös oman listani, jota varten tarvitaan vähän enemmän massia omaava joulupukki eikä mitään mukien ostelijaa.
No kuule joulupukki, meillä olisi isot ikkunat, jotka kaipaisivat pystylamellikaihtimia. Tässä näin. Sisustuksellisesti emme siihen verhoja kaipaa emmekä oikeastaan niitä muuten haluaisikaan, mutta kesäkuumalla aurinko paahtaa sisään kovasti. Ja joskus ilta-aikaan olisi kiva saada yksityisyyttä ja verhoa ikkunan eteen, vaikka maisema avautuukin suojaisasti metsään.
![]() |
| Kuva: Kaihdinliike Sandberg |
Yllä olevan kuvan tapaan. Pähkäily on kesken mustan ja valkean värin välillä. Jos pukki tuumii että olemme olleet aika tosi kilttejä, niin ehdottaisin vielä vähän kalliimpaa järjestelyä. Nimittäin Woodnotesin paneeliverhot kapeilla paneeleilla, vähän pystylamellien tapaan, olisivat tosi rock. Nämä joulupukki voisi ostaa Metso Kaihtimelta Jyväskylästä, heidän sivuillaan voit käydä TÄÄLLÄ .
![]() |
| Kuva: Woodnotes
Vieläkö Pukilla on säkissään jotain? Toivoisin kovasti sieltä vielä löytyvän pihakiviä, jotka voisimme sitten kevään tullen asentaa. Tietysti jos tontut kerkeäisivät asennuspuuhiin, niin aina parempi. Talomme on takapihan puolelta vielä kiertämättä pihakivin, ja hiekkaa kulkeutuu varpaissa ikävästi sisään. Sekä eihän tuo kovin viimeistellyltä näytä. Tämän alla olevan kuvan tapaan olisi mukavaa saada seinänreunukset reunustettua. Kuva on Harjun Betonin sivuilta, ja sieltähän pukki voisi kivetkin meille mukaan ottaa ettei tarvitse kovin kaukaa kantaa. HB kun sijaitsee ihan tuossa muutaman kilometrin päässä meiltä.
Joko pukkia hengästyttää? Niin minuakin, mutta jatketaanpa vielä. Kas kun kotimme etupihalla on vielä kaistale, josta puuttuvat istutukset aivan täysin. Löytyisiköhän tonttujen puutarhasta puita, pensaita ja perennoja myöhemmin keväällä toimitettaviksi. Karu lämpäre nolottaa itseäkin jo aika lailla, sillä takapiha on oikein mukavasti kunnossa. Sen sijaan paraatisisäänkäynnin edessä möllöttää rikkaruohojen valtaama epämääräisen muotoinen kumpare. Olemme ilmeisesti voittamassa asuinalueemme Pisimpään kesken oleva piha -kilpailun. Pukki voisi auttaa. Kuva on Suomelan sivuilta.
No tulihan noita jo, mutta olisi vielä yksi pieni juttu. Se olisi ihan vain itselle. Olenhan monena vuonna saanut lahjaksi liikuntavälineitä, on palloa ja rullaa ja niin poispäin. Mutta tänä vuonna voisit pukki yllättää tällaisella. Kiitos. Jos nyt homma ei millään onnistu, niin sitten täytyy ilmeisesti jatkaa vaan tunneilla käymistä Jyväskylän Method Putkisto ja Pilates Studiolla, mutta olisihan se komeaa omalla kotikuntosalilla (öh, semmoinenkin puuttuu, pukkii...) viikkotuntien välillä reformerissa roikkua.
Nyt en kehtaa enää pyytää enempää. Ehkä julkaisen vielä ennen joulua oman muki- ja torkkuhuopalistani siltä varalta, että joulupukin mielestä en ole ollut ihan näin kiltti.
Haastan kaikki kynnelle kykenevät julkaisemaan täysin häpeämättömiä joululahjatoivelistoja. |






Haha, se mun torkkuhuopa- ja kuppilistanikin oli kolmenkymmenen tuotteen mittainen :) Tuskin kuitenkaan pillahdan itkuun, vaikkei paketin pakettia tulisi ;)
VastaaPoistaHeh, siihenkin vaihtoehtoon täytyy varautua. Ehkä ainakin suklaarasian pukki tuo.
VastaaPoistaIhana blogi, ja ihania sisustus juttuja. Alkaa iskemään omaan kotiin nyt kamala himo sisustella kaikella mahdollisimman kalliilla ja hienolla.
VastaaPoistaIhanan hauska teksti taas sinulta. Osaat kyllä bloggaamisen todella hyvin ja teet siitä todella viihdyttävää! :)
VastaaPoista